Barokkihevoset - rodut, joissa jokainen hevonen on legenda itsessään

WARLANDER
Warlander-hevonen on kahden upean hevosrodun, friisiläisen ja iberialaisen, valloittava risteytys, jossa yhdistyy kantarotujen parhaat puolet.
WARLANDER– rodun historia1500-luvulta vuoteen 2012Warlander-hevosia on oikeastaan nähty jo 1500-luvulla, jolloin espanjalaiset toivat sotaratsuinaan Hollantiin puhtaita iberialaisia oreja. Näitä oreja risteytettiin paikallisten friisiläisten hevosten kanssa, ja näin kehittyi korkeampi askelinen vaunuhevostyyppi. Sekä iberialainen että friisiläinen rotu ovat kohdanneet samankaltaisen historian kulun. Roduilla oli käännekohta 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, jolloin niitä uhkasi katoaminen. Ylimystö ja kuninkaalliset ovat arvostaneet kumpaakin rotua ja niitä on myös käytetty sodassa. Nämä kaksi edustavat hevosroduista puhtaimpia ja niitä on käytetty useimpien nykyisten rotujen jalostuksessa.1960-luvulla Espanja kumosi iberialaisten hevosten vientikiellon ja rotu alkoi levitä maailmalle. Vuonna 2010 rekisteröityjä andalusialaisia hevosia arvioitiin olevan 185 000 yksilöä. Aiemmin lähes yksinomaan vaunuhevosena tunnetun friisiläisen mahdollisuudet kouluratsuina huomattiin 1900-luvun lopulla, kun Lammert 260 Preferent esiintyi ensimmäisenä friisiläisenä orina kouluratsastuksen vaativalla tasolla.Yhdysvalloissa Proud Meadow Friesian’n FPZV hyväksytty ori Jorrit hämmästytti yleisöä rannikolta toiselle näytöshevosena. Orista tuli myöhemmin myös historian ensimmäinen friisiläinen, joka kilpaili Grand Prix –tasolla ja uransa päätteeksi ylsi kansalliselle kuudennelle sijalle kaikkien muiden rotujen joukossa.
Friisiläisten suosio kasvoi ennen näkemättömästi ja vuoteen 2012 mennessä maailmalla oli arviolta 50 000 friisiläistä hevosta.
Warlander sai rotuna virallisesti alkunsa vuonna 1990, kun länsi-australialainen Classical Sporthorse siittolan kasvattaja Karen Maree’ Kaye aloitti omistautuneen jalostusohjelman, kirjoitti ensimmäisen rotustandardin ja nimesi rodun. Vannoutuneena klassisen ratsastuksen kannattajana Karen rakastui friisiläisiin, mutta kaipasi parempaa ratsastettavuutta. Karen nimesi warlanderin häntä jalostusohjelmassa auttaneen eläinlääkärin, Warwick’n mukaan. Rodun nimitys tuntui loogiselta myös kummankin perusrodun sotakäyttöön liittyvän historian vuoksi. Ensimmäinen warlanderhevonen syntyi Classical Sporthorse siittolassa ja vastasi kaikkiin odotuksiin – ja enemmänkin. ”Hevonen oli erittäin toimiva, helposti koottava, todella mukava ratsastaa ja se oli perinyt friisiläisen miellyttävän luonteen sekä iberialaisen herkkyyden ja rohkeuden”, Karen luonnehti.Great Minds think alikeYmpäri maailmaa friisiläisten ja iberialaisten kasvattajat, jotka ovat saaneet saman ajatuksen ja kokeilun kautta saavuttaneet samoja positiivisia tuloksia, ovat kuluneen kahden vuosikymmenen aikana ottaneet Kareniin yhteyttä. Yksi heistä oli Nia Ridley, arvostettu yhdysvaltalainen iberialaisten kasvattaja, joka 2000-luvun alussa otti yhteyttä Kareniin risteytettyään friisiläisen tamman iberialaisella orilla.
Nia perusti tälle rodulle ensimmäisen maailmanlaajuisen kantakirjan (International Warlander Society and Registry), jota pyöritti Constance Davenport Yhdysvalloissa vuoden 2012 syyskuuhun saakka.Euroopassa rodun kehitykselle ja tunnustamiselle oli apuna Alexandra Green Green-Horn Ranchilta (Warlander-Franken) Saksan Bavariasta. Alexandra teki työtä saavuttaakseen rodulle eurooppalaisten standardien mukaisen hyväksynnän. Tähän päästiin vuonna 2010 Baijerin pienhevosten ja erikoisrotujen järjestön (Bayerischer Zuchtverband für Kleinpferde und Spezialrassen) kautta.
Euroopassa warlanderit arvioidaan paikallisen järjestelmän mukaan, jossa hevoset hyväksytään jalostukseen suorituskokeen sisältävän luokittelun perusteella. Alexandran ori Anubis von Greenhorn oli vuonna 2012 maailman ensimmäinen tämän järjestelmän mukaan jalostukseen hyväksytty warlander ori.Monet muut friisiläisten ja iberialaisten kasvattajat ja omistajat ympäri maailman ovat huomanneet warlanderkasvatauksen edut. Vuonna 2013 rotu on rekisteröity yli kymmenessä maassa ja jalostuksessa on saavutettu kolmas sukupolvi.
Vaikka warlanderhevonen on kehittynyt laajalla maantieteellisellä alueella, on rotu pysynyt tyypiltään hyvin yhtenäisenä kantarotujen tiukkojen kantakirjasäädösten ansiosta.Australiassa, jossa rotu kehitettiin kasvattajat käyttävät alkuperäisessä ensimmäisen sukupolven yhdistelmässä friisioria ja iberialaista tammaa. Kuitenkin Euroopassa on tavallisempaa risteyttää friisiläinen tamma iberialaisella orilla. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ensimmäisen polven risteytyksiä tehdään kummallakin tavalla.Mielenkiintoista rodun kohdalla on, että friisiläisten pääkantakirjojen (KFPS ja FPZV) kasvattajat ovat olleet kannustavia ja tukeneet tätä rotuyhdistelmää. Friisi- sekä iberialaiskasvattajat ovat ensimmäisinä ottaneet warlanderit avosylin vastaan. Yksi heistä on Cécile Augier Haras de Cal Castrel Friesian and Warlander Horses’lta Ranskasta. Hän alkoi ensimmäisenä käyttää PRE-oriaan friisiläisillä KFPS kantakirja/ster-tammoillaan vuonna 2010. Barokkihevosten ihailijana ja 15 vuotta friisiläisiä kasvattaneena Cécile näki mitä ominaisuuksia hänen PRE-orinsa voisi tuoda hänen friisitammoilleen. ”Friisiläisten tiettyjen geneettisten haasteiden vuoksi halusin tuoda uutta verta palauttamalla rotuun ’alkuperäistä hevosta’ (iberialaista)”, sanoo Cécile. Hänen ajatuksensa heijastavat muiden friisiläisiä ja iberialaisia kasvattaneiden warlanderkasvattajien ajatuksia ”Kasvatan warlanderhevosia yhdistääkseni parhaat puolet kummastakin rodusta. Tavoitteena on hevonen, joka on kevytrakenteisempi, mutta silti barokki. Notkeampi, reaktiivisempi, tasapainoisempi ja aina mukavan luonteinen, kaunis muodoltaan – sanalla sanoen Une Gravure”, Cécile sanoo.Yksi harhakäsitys warlanderrodusta on, että parhaita friisiläisiä (kantakirja, Ster, Preferent oreja jne.) ei käytettäisi jalostukseen. Näin ei ole asian laita ja etenkin viime vuosina olemme nähneet yhä useamman kasvattajan hyödyntävän huippu yksilöitä kummastakin perusrodusta kasvatusohjelmissaan. Kaikkia FPZV hyväksyttyjä oreja voidaan käyttää ja maissa, joissa ei ole asetettu rajoituksia KFPS hyväksyttyjen orien käytölle, näitä käytetään myös.Mannheim Steamroller-yhtyeen Chip ja Kellie Davies’n omistama Warlander ori Storm Shadow (USA) on edelläkävijä rodun monipuolisuuden esittelyssä useissa lajeissa, kuten kouluratsastuksessa, Westernissä ja askellajiratsastuksessa (Saddle seat). Ensimmäisenä ratsuvuotena ori saavutti 14 Horse of the Year mestaruutta näissä lajeissa. USA Vaquero Ranch’n Warlander ori Hummer’sta tuli IFSHA (International Friesian Show Horse Association) World Grand Champion vuonna 2011. Hummeria käytetään paljon mainoksissa ja se on Guerlianin miesten ’Habit Rouge’ tuoksun keulakuva. Ori on myös esiintynyt Taru sormusten herrasta –elokuvassa, Chevy-mainoksessa, musiikkivideolla ja painotuotteissa Yhdysvalloissa.Australiassa Shepherds Hill Larry on myös hankkinut mainetta monipuolisuudellaan ja vuonna 2011 se voitti edistyneen World Cup-tason kansallisen mestaruuden (Advanced World Cup Level National Championship). Vuonna 2012 Larry debytoi ratsuna amerikkalaisessa TV-elokuvassa ’Frontier’ ja esitettiin menestyksellisesti useassa lajissa sekä esiintyi myös ajonäytöksessä Equitana 2012-tapahtumassa. Shepherds Hill Larryn omistaja ja kouluttaja Evanne Chesson (Australian Movie Livestock) ja hänen tyttärensä, 2-tason valjakkovalmentaja sekä EA Carriage Drivin Future Squad-jäsen Jodie McKeone, ovat kasvattaneet friisiläisiä ja iberialaisia yli 30 vuotta. Warlandereista on nyt tullut heidän kasvatustyönsä keskipiste.Warlanderit ovat osoittaneet kykynsä myös westernissä iberialaisilta perityn karjavaistonsa ansiosta. Working Equitation ja Cowboy Dressage -ohjaaja Janet Lee Parker ja hänen toisen polven warlanderruunansa IF Michaelangelo voitti ensimmäisessä USAn kansallisessa näytöksessään omassa luokassaan monissa lajeissa, kuten Reining, Western Pleasure ja Open English Show Hack kuten myös High Point All-Around National tittelin, ja lisäksi kaksi kultamitalia liikkeistään.Warlanderin tarinaan liittyy monta menestystarinaa, mutta yksi piirre on yhteinen – jokainen, joka tapaa warlanderin, haltioituu niiden ihmeellisestä luonteesta, joka pysyy aina warlanderjalostuksen keskiössä.Vuonna 2012 USAn rekisteröintiyksikön (International Warlander Society and Registry) tullessa päätökseensä perustettiin Australiassa Warlander Studbook Society vastaamaan erityisesti kansainvälisten markkinoiden tarpeisiin ja takaamaan rodun maailmanlaajuinen puhtaus ja standardisointi.Lisää tietoa & Copyright WSS – www.warlanderstudbooksociety.com.au
............................................................................................................

FRIISILÄINEN

Friisiläinen hevonen on kotoisin Alankomaista,Frieslandista ns pohjoisesta provinssista. Se on Hollannin alkuperäisrotu,josta löytyy erilaisia merkintöjä varhaiskeskiajalta. Hyvin usein kuullaan kerrottavan myös siitä, kuinka Rooman valtakunnanhistoriassa ratsuväen hevosena olisi käytetty nimenomaan alkukantaista Friisin hevosta. Maalaukset ja kuvat, joita löytyi kuninkaallisten hovien seiniltä, kuvasi usein mustaa ja uljasta oria, jonka ratsastajana toimi kuninkaan oma sota ajan ritari. Keskiajan friisien esi-isät muistuttavatkin hyvin paljon meidän nykypäivän friisiä. Joskin tyyppi eroja löytyy klassisen, barokin ja nyky sport mallin väliltä. Ensimmäisiä kertoja rodusta kerrotaan löytyvän kirjoitettua tietoa vuoden 1544 tienoilla, jolloin Saksalainen valtion päämies oli ratsastanut julkisesti Hollanista hankitulla hevosellaan. Tämä samainen hevonen kuului sittemmin sotapäällikölle, hevosen olemus herätti suurta kunnioitusta ja ihastusta sotilaiden keskuudessa ja friisiläinen tuli jäädäkseen sotaväen arvostettuna ratsuna. Eräs kuuluisin ori oli nimeltään Phryso vuonna 1568.
1600 luvulla hevosia alettiin käyttämään ratsastuskouluissa, joissa harjoiteltiin haute ecolea, olihan nämä friisiläiset saaneet korkeaa liikettä aikoinaan perimänän Espanjan sotajoukkojen tuomien andalusialais oreilta ja sittemmin friisiläisestä puhuttiinkin "liian hyvä peltohevoseksi" ja se siirtyi korkeakouluratsuksi. Perinteisestihän friisiläinen on valjakko-ja vaunuhevosena tunnettu rotu.1800 luvun maataloudessa hevosia omisti varakkaat maanviljelijät, jotka pyhinä valjastivat upean työhevosensa kauniiden gig- vaunujen eteen, ihmiset pukeutuivat kansallisasuihin ja viettivät pyhää arvokkaasti,työ viikot näyttivät aivan toisenmoisilta. Rotu koki 1900 luvulla häviämis vaaran ja kantakirjassa oli vain muutamia satoja yksilöitä. hevosia risteytettiin sekaisin eri hevosten kanssa ja maatalouteen tuli työkoneet ja hevoset jäivät jalkoihin. 1960luvulla kuitenkin hevosesta kiinnostuneet ja sen arvon merkityksen ymmärtäneet ihmiset kehittivät pelastusohjelman ja pikkuhiljaa hevosia alettiin pitämään jopa "huvin vuoksi".Jalostus ohjelma pysyi erittäin tiukkana, välttäen sisäsiittoisuutta, edelleen seurataan hyvin tarkkaan sisäsiittoisuus prosenttia joka tulee olla alle 5%. Friisiläinen on älykäs, nopea oppimaan, lojaali. Hyvä työmotivaatio, monikäyttöinen hevonen. Jalo ja herkkäsieluinen.Utelias, rohkea, aristrokraattinen olemus.Tyypillisiä, samoja piirteitä luonteesta löytyy oikeastaan kaikista "barokki hevosista". Askellus on erittäin korkeaa ja näyttävää, erityisesti ravi on askellaji joka arvostetaan. Myös emämaassaan hollantilaisille järjestetään omat ravikilpailut, joissa siis friisiläinen hevonen kisaa kuten missä tahansa ravilähdössä. Rakenteessa hyvänä pidetään näyttävää etuosaa, Harjan tulisi olla tuuhea, häntä pitkä. runsaat vuohiskarvat kuuluvat rodun ominaispiirteisiin, joskin yksilöeroja löytyy lähes tupsuttomiin. Ilmeikäs jalo pää, kaartuva kaula joka säteilee eleganttia. Korvat usein kohtaavat toisensa nipukoistaan ja sen kerrotaan olevan tyypillistä aristokraattisille roduille. Rungon toivotaan olevan sopuisa ja lihaksikas, vahva selkä,loiva lapa, syvä runko, laaja rintakehä.Jalat vahvat ja sääret kehittyneet. Liikkeessä toivotaan olevan "vapautta"laajuutta, korkeutta,ilmavuutta. Rehellisen ryhdikäs toisin sanoen. Korkeus on 160 cm siitä vähän alle ja sen yli. Tavoite väri syvä musta, pienet valkoiset merkit hyväksytään. Chestnut värigeeniä ei hyväksytä.
Rotu on siis kantakirjan omaava, tarkasti ja varjellen suojattu. Kantakirja KFPS (KoninklijkeVereninging Het Friesch Paarden Stamboek) perustettu 1879, yksi maailman vanhimmista rotujärjestöistä. KFPS:llä jäseniä on noin 14 000 maailmanlaajuisesti ja rekisteröityjä hevosia n 40 000. www.kfps.nl Kantakirjan paperit takaavat rodun puhtauden ja suvun tunnettavuus on taattu. Jalostus on erittäin tarkasti valvottua. Jalostuksessa voidaan käyttää vain kantakirjan hyväksymää oria ja oriiden karsinta on äärettömän tiukkaa. Vuosittain Hollannissa esitetään oripäivillä reilu 800 oria ja näistä karsiutuu vain noin 4 yksilöä. Sanotaankin, että on suurempi arpaonni saada lottovoitto, kuin ori jalostuskäyttöön. oriit ovat siis todellakin valio yksilöitä, hinnat sen mukaisia. Tällä hetkellä jalostus oreja löytyy jo myös Ruotista ja Norjasta.
Keuring eli kantakirjanäyttely on tilaisuus joissa hevosia voi tarjota kantakirjaan, arvostellaan oriit ja tammat sekä varsat ja myös ruunat. Friisiläinen ruunakin siis voidaan tarjota kantakirjaan eli STAMBOEKiin.
SUOMEN ensimmäinen keuring oli vuonna 2007(Ypäjällä) johon osallistui reilu 20 hevosta. Championiksi tuolloin ristittiin ensimmäistä kertaa kotomaassamme tamma Janke van Diphoorn. Toinen keuring suomessa pidettiin 2009(Ypäjällä) jolloin osallistujia oli 25 hevosta. Kolmas keuring (Huittinen)kattoi jo ison 42 hevosen osallistuja joukon. Neljäs keuring pidettiin 2012.(Sipoo) jne.
Hevosille voidaan myöntää keuringissa erilaisia arvonimiä ja arvoja:
Ster= Muotovalio, joka myönnetään noin 20%lle friisihevosista.
Model= ster tamma voihakea tätä arvonimeä. Saadakseen Modelin tulee tamman olla vähintään 160 cmkorkea, väh 77 pistettä IBOP testeistä tai ABFP testit.Varsonut vähintäänkerran ja saada vuoden sisällä1 premie. Model tamma on rotunsa timantti, javain aniharva tamma saavuttaa sen. Preferent= Tämä arvonimi määräytyy tamman tai oriin jälkeläisnäyttöjen perusteella. Tamman tulee saada vähintään 4 ster arvoista jälkeläistä, model, ster ja jalostusorijälkeläistä tai orijälkeläistäjoka on päässyt oripäivien toiselle kierrokselle.
Premiet= Hevoset arvioidaan joko 1,2 tai 3 premien arvoisiksi tai voidaanhyväksyä kantakirjaan ilman premietäkin.Keskiarvopisteiltään 7,5 hevonen saa 1.premien, 7-> 2. premien ja 6-7 3. premien. Jos KA on 6 hevonen kantakirjataan ilman premietä ja alle 6 ei hyväksytä kantakirjaan laisinkaan.Tammojen kohdalla premiet ovat tärkeitä, koska STER arvonimen saadakseen tulee tammalla olla joko 1. tai 2. premie.
Rodusta lisää :Suomen friisiläishevosyhdisys ry



..............................................................................................................................


P.R.E.
Eli puhdasrotuinen espanjalainen hevonen lyhennys P.R.E. on kotoisin Andalusiasta, Espanjasta, Iberianniemimaalta ja tulee sanoista Pura Raza Espanjola.Andalusialainen hevonen tarjoaa paljon jokaiselle, laidasta laitaan, helppotutta ja iloista yhdessäoloa harrastajalle mutta toisaalta se on myös ainoa puhdas hevosrotu joka kerta toisensa jälkeen on sijoittunut kärkeen olympialaisissa. Ei siis ole ihme että andalusialaista hevosta on vuosisatojen ajan käytetty muiden rotujen jalostamisessa tai kehittämisessa. Näin ovat syntyneet monet hevosrodut kuten lipizzanhevonen, hannoverilainen, holsteiner, oldenburginhevonen, quarterhevonen, warlander, azteca, mustang, connemara, criollo, mangalarga, pasofino, perunpaso, friisiläinen, lusitano jne.Osalla näin syntyneistä hevosista on nykyään omat kantakirjansa ja niitä saa risteyttää vain kantakirjattujen yksilöiden kesken, kun taas useilla muilla, kuten lusitanolla, hannoverilaisella ja holsteinerilla on edelleen avoin kantakirja erityyppisille risteyksille.Iberianniemimaata asuttaa andalusialaisen lisäksi 15 muuta kantakirjattua hevos- ja ponirotua, joista erikoismaininnan ansaitsevat "kultaisena risteyksenä" tunnettu espanjalainen arabianhevonen, kaunis ja erittäin terve rotu, arabianhevosen lisäksi mainittakoon erikoinen ja aina musta menorcanhevonen. Tässä keskitymme kuitenkin iberianhevosista tunnetuimpaan eli andalusialaiseen hevoseen. Rodun edustajia on noin 185 000 yksilöä ympäri maailmaa ja andalusialaisen hevosen kasvattajia on useita Espanjassa ja muualla ulkomailla etenkin USA:ssa.Andalusialainen hevonen on tunnetusti erittäin kaunis, nöyrä, älykäs ja helppohoitoinen hevonen. Rodun alkuperästä löytyy monenlaista spekulatiivista ja romantisoitua kirjoitelmaa ilman todellista faktapohjaa, mutta tärkeintä lienee lukijalle tässä yhteydessä se mitä on dokumentoitu ja se minkä varmuudella tiedämme, eli minkälainen on tämä barokinajan kuninkaita ja aatelisia palvellut hevosrotu tänäpäivänä ja miten se sopeutuu Suomen oloihin.Luotettavaa tietoa andalusialaisen hevosen kehityksestä löytyy vasta kuningas Felipe II:n ajoista alkaen (Espanjan ja Portugalin kuningas 1500-luvulla), jolloin tämä hevosrakas valtio antoi viralliset ohjeet siitä minkälainen hevonen Espanjan ja Portugalin armeijalle tulee kehittää. Tämän kehitystyön tuloksena espanjalaiset conquistadorit ratsain muodostivat maailmasta Espanjan imperiumin. Näin itsensä jo 1500-luvulla maailmankartalle laukannut andalusialainen hevonen olikin arvostetuin lahja kuninkaallisten ja aatelisten keskuudessa. Kuvassa PRE ori Ojeroso VII.

Andalusialainen hevonen siis kehitettiin 1500- luvulla Espanjan armeijan käyttöön. Osittain siksi se on parhaimmillaan peloton ja uskollinen ratsu ja kumppani. Se on rotuna erittäin lempeä ja ystävällinen, jopa oriina, ollen näin myös yksi parhaita rotuja ihan harrastehevosenkin ostoa ajattelevalle. Lisäksi andalusialainen hevonen on hyvin rauhallinen käsitellä, on harvoin sairas ja on erilaisiin ilmastoihin helposti sopeutuva sekä yksinkertaisella ravinnolla toimeentuleva.
Hyvin erikoislaatuista on andalusialaisen älykäs sosiaalisuus, se tulee hyvin toimeen muiden hevosten kanssa ja ottaa aivan omalla tavallaan kontaktia myös ihmiseen, ollen ihastuttavan uskollinen omistajalleen ja on myös nopea oppimaan uutta. Töitä tehdessään se keskittyy hyvin ja pyrkii kaikin tavoin miellyttämään omistajaansa.
Kengittäjät ovat kummastelleet kerta toisensa jälkeen sitä miten helppoja nämä ovat kengittää ja käsitellä. Kaiken kaikkiaan hevonen ei voisi olla lähempänä unelmahevostakuin mitä andalusialainen hevonen on. Vaikka hevosesta legendaarisesti puhutaankin, miten tulinen ja nopea tämä on sielukkuudeltaan, tarkoittanee se enempi nopeutta liikkeissä asioiden tapahtumista hetkessä, tämä ei kuitenkaan tee hevosesta rajua, vihaista tai vaikeasti käsiteltävää. Andalusialaisen hevosen olemukseen tulee siis suhtautua kuin - ei niin suomalaisille tyypilliseen "hitauteen".
Andalusialainen hevonen on rakenteeltaan barokkimainen, eli sillä on vahva, pyöreä, kompakti rakenne, mutta siro pää ja sirot liikkeet. Sen erityisen kauniit, suurehkot ja mantelinmuotoiset silmät kertovat tämän rodun edustajien sielukkuudesta. Se on elegantti sekä ketterä ja notkea, ja vanuhevosena korostuvat etenkin sen kauniit etujalkojen liikkeet.
Jouhet ovat yleensä runsaat ja pitkät. Värejä sallitaan nykyisin kaikki paitsi kaksiväriset tai kirjavat. Tavallisin väri on kimo, harvinaisin on musta (alle 1%).Kooltaan andalusialainen hevonen on keskikokoa, mutta myös suurikokoisia yksilöitä on joukossa. Yksilöä valittaessa kannattaa muistaa, että pelkkä säkäkorkeus ei riitä kokokriteeriksi, sillä andalusialainen on rungostaan pyöreä, joten säkäkorkeudelta mittava hevonen saattaa lopulta olla liian suuri, koska ratsastajan jalanpituutta 'kuluu' andalusialaisen ympärysmittaan.Rakenteensa vuoksi andalusialainen hevonen on ihanteellinen sellaiselle ratsastajalle, joka haluaa laadukkaita ominaisuuksista mm piaffin ja passagen muodossa, sillä kaikki korkeaa kokoamisastetta vaativat liikkeet ovat andalusialaisille hevosille luontaisia ja helppoja. Andalusialainen soveltuu ihanteellisesti mm Haute ecole-ratsastukseen.
Suomessa erittäin harvinaista erityisosaamista.
Andalusialainen hevonen on poikkeuksellisen monikäyttöinen, ja se sopii niin harrastehevoseksi kuin urheilu- ja kisakäyttöön tavoitteelliselle ratsastajalle. Se on kaunis ja elegantti vaunuja vetämässä, ja esteitä se hyppää siinä missä muutkin harrastehevoset - tosin Espanjassa ei koulutetuilla P.R.E.-hevosilla hypätä esteitä, jos koulutukseen on satsattu vaikkapa jo Pyhä Yrjö -tasolle.Näytöshevosina andalusialaiset ovat monille tuttuja Apassionatasta, ja rohkeutensa vuoksi Iberianniemimaalla andalusialaista ja etenkin lusitanoa käytetään paljon myös härkätaisteluhevosena niiden nopeiden reaktioiden, ketteryyden ja etenkin niiden älykkyyden vuoksi. Filmiteollisuus käyttää hyvin usein andalusialaista hevosta kuvauksissa, sillä sen näyttävyys on aivan omaa luokkaansa ja koska sen on helppo hevonen vaativissakin tilanteissa.

Kuvassa PRE ori Evento.

Hevosta ostaessa Hevosen hankintaan liittyy paljon asioita, joista pulmallisin on ehkä se, mistä ja keneltä hevonen kannattaa ostaa. Ensinnäkin, varsinkin Andalusiasta hevosta ostettaessa on oltava varovainen, sillä valitettavasti siellä asuvien tapoihin kuuluu helposti olla kertomatta koko totuutta, ja hevosten taustoissa saattaa olla hämärää, hevosesta esitetään väärät paperit jne - kauppaan liittyy muutenkin paljon sellaista, mikä on suomalaiselle vierasta ja mitä suomalainen rehellinen ihminen ei osaa edes epäillä. Toiseksi, pienet kasvattajat myyvät kalliimmalla kuin suuret välittäjät, koska heillä on vain muutama yksilö myynnissä, ja niiden myynnillä pienet kasvattajat pyrkivät maksimoimaan vuoden myyntitulonsa, jolloin ostajalle saattaa tulla maksuun hevosen hinnassa kasvattajan koko vuoden tuottotarve.
Edellä on siis esimerkkinä vain muutamia seikkoja, joista on hyvä olla tietoinen hankintaa suunniteltaessa.Tämä on valitettavaa, mutta totta.Käytä siis asiantuntevaa ja kokenutta apua ensiostohetkissä.
Kantakirja: P.R.E hevosia kasvattaa 7500 siittolaa 65 eri maassa.ANCCE, joka on rodun oma emo kantakirja järjestelmä = Asociación Naciolal de Criadores de Caballos de Pura Raza Española, pitää kansainvälistä rekisteriä 22 alajärjestön kanssa. Hevoset saavat Espanjan kuningaskunnan "virallisen edustaja leiman." Koska rodulla on oma kirjausjärjestelmä, suositellaan suomen Hippoksessakin hoitamaan hevoseen liittyvät asiat kaikki rotuyhdistyksen kautta Ancceen. Jos sinulla on siis aito P.R.E tulee sinulla olla kuninkaallisella leimalla varustettu passi, samoilla leimoilla varustettu rekisteritodistus sekä vihreä tai kellertävä Omistaja todistus. Uudemmissa asiakirjoissa leima on tarratyyppinen. http://www.youtube.com/watch?v=zbhjxFFZYK8#t=33
Rotutietoa lisää: Suomen PRE yhdistys ry.
...........................................................................................................................................................

Klassinen ratsastus & bibliografia

Bibliografia koostuu pääasiallisesti vanhojen klassisen taideratsastuksen mestareiden laatimista teoksista. Mukana ovat myös oman aikamme kirjoituksia, jotka esittävät ja tulkitsevat vanhojen mestareiden oppeja. Alkuperäisten painosten ohella olen lisännyt viitteet uusintapainoksista sekä käännöksistä eri kielille siinä määrin kun olen voinut saada tietoa niiden olemassaolosta. Kaikki listan vanhat kouluratsastuksen mestarit ovat syntyneet ennen vuotta 1900. Raja on tietysti mielivaltainen mutta se on vedettävä johonkin. Tähän bibliografiaan sisällytettyjen alkuperäisteosten varhaisimat painokset ovat 1500-luvun loppupuoliskolta. Kaikki muut ovat ilmestyneet 1600-luvun jälkeen. Kouluratsastuksen historia ulottuu tietenkin kauemmin menneisyyteen mutta tosiasia on, että vasta 1600-luvulla mestarit alkoivat kirjoittaa järjestelmällisesti ratsastuksesta ja hevosten koulutuksesta. Viimeisistä taideratsastuksen mestareista Alois Podhajsky kuoli vuonna 1973 ja Nuno Oliveira 1989. Teosten painopaikkojen nimet esiintyvät alkuperäisellä kielellä. Lajin nimityksistä. Lajista käytetään useita eri nimityksiä kuten akateeminen (taide)ratsastus (academic equitation, akademische Reitkunst, équitation académique) barokkiratsastus (baroque equitation, barockes Reiten, équitation baroque), klassinen ratsastus (classical equitation, klassische Reitkunst, équitation classique) ja taideratsastus (equestrian art, Reitkunst, Art équestre). Ensimmäinen nimitys (akademische Reitkunst, Academic riding, Equitation académique) viittaa lukuisiin ratsastusakatemioihin, joissa eurooppalaiset nuoret aatelismiehet opiskelivat renesanssiajasta valistusajan loppuun asti. Näistä akatemioista on lukuisia mainintoja ja niiden toimintaperiaatteista on säilynyt melko runsaasti todisteita eurooppalaisissa arkistoissa ja historian teoksista. Ratsastuksen ohella akatemioissa opiskeltiin myös muita aineita kuten matematiikkaa, miekkailua tai musiikkia. Ratsastusakatemioita ei pidä sekoittaa klassisen kauden (1600-luvun) ja varsinkin valistusajan (1700-luvun) tyypillisiin taide- ja tiedeakatemioihin. Nimellä "akateeminen (taide)ratsastus"on melko vankka ja yksiselittäinen asema Euroopassa. Suomeen se ei niin hyvin sovi, mikä selittyy vastaavanlaisten laitosten tradition puutteesta Pohjois-Euroopan "takamailla" sekä "akateeminen"-adjektiivin rajoittuneisuuteen suomen kielessä, jossa se viittaa lähinnä yliopistoissa tapahtuvaan kirjaoppiseen henkiseen työhön. On myös olemassa se vaara, että asiaan perehtymättömät samaistaisivat ko. nimitystä yliopistoväen harrastamaan ratsastustoimintaan. Sen otti uudestaan käyttöön klassisen ratsastuksen saralla vaikutusvaltainen kenraali Decarpentry 1900-luvun taitteessa. Decarpentry uskoi kuitenkin vielä akateemisen ratsastuksen ja kouluratsastuksen yhteensovittamiseen. Nuno Oliveira teki myöhemmin selväksi, että koska kyseessä on kaksi eri lajia, niiden yhteensovittamisyritykset ovat umpikujia. Barokki-ratsastuksen nimi taas juontuu suoraan ns. barokkihevosista, jotka saavuttivat suurimman suosionsa juuri siihen aikaan. Nämä hevoset olivat kotoisin Iberian niemimalta. Kreikkalainen ratsumies ja historioitsija Ksenofon ihaili jo 400 ennen ajanlaskumme alkua Iberian niemimaan palkkasotureiden käyttämiä ketteriä hevosia. Myös roomalaiset hakivat niitä suoraan Iberian niemimaalta. Englantilaiset ristiretkeläiset, joiden matkat kulkivat Portugalin rannikkoa pitkin toivat niin ikään iberialaisia hevosia kotiin. Huomattavia määriä iberialaisia hevosia alettiin kuitenkin vasta Renesanssikaudella tuoda Italiaan, josta ne vähitellen valloittivat Euroopan hoveja. Keskiajalla eurooppalaiset olivat tarvinneet melko raskaita kylmäverisiä sotaratsuja. Nämä kylmäveriset eivät tietenkään hävinneet Renesanssikauden jälkeen mutta ne siirtyivät ja/tai erikoistuivat muihin tehtäviin. Uusien tuliaseiden ansiosta varusteet kevenivät mikä taas mahdollisti kevyiden hevosten käyttöä. Vanhoja eurooppalaisia hevosia alettiin vieroksua yhä enemmän etenkin hovien vapaa-ajan ratsuiksi. Klassinen taideratsastus kukoisti nimenomaan Iberialaisten hevosten ansiosta sillä nämä soveltuivat erityisen hyvin ajan henkeen (niillä on mm. luontainen kyky peräänantoon). Iberialaisten hevosten lähisukulainen berberi tuli myös ajan mittaan suosituksi. Barokkihevosten suosio laski 1700-luvulla kun kuvaan astuivat itäiset hevosrodut, joita alettiin yhä enemmän käyttää ja risteyttää. Myös uusi ilmiö nimeltään anglomania vavisutti vanhaa Eurooppaa. Englantia alettiin matkia ja tämä koski myös hevoskultuuria: ratsastuskilpailut alkoivat yleistyä ja samaten niihin parhaiten soveltuvia täysveriset hevoset. Kuolettavan iskun barokkihevosille antoivat Napoleonin sotaretket ympäri Eurooppaa. Hän itse suosi täysverisiä ja tämä muoti kesti koko 1800-luvun, jolloin armeija suosi nopeita "maata hipovia" hevostyyppeja iberialaisten kustannuksella. Tuntuu oudolta, että vaikka nykyään suurin osa kouluratsastuskilpailuihin osallistuvista henkilöistä ovat siviilejä kaikki säännöt ovat suoraa perintöä 1800-luvun armeijasta. Preussin armeijan vaikutus on ollut erittäin suuri. Jäykät säännöt eivät anna sijaa omintakeisuuteen ja kaikkien ratsukkojen on toteuduttava täsmälleen samaa ohjelmaa. Koska taideratsastuksen lähtökohdat ovat täysin erilaiset on sanomattakin selvää, että sama ratsukko ei voi harrastaa molempia. VAROITUS Jos tavoitteesi on osallistua kouluratsastuskilpailuihin (ja tietenkin olla siinä mahdollisimman hyvä) on syytä huomauttaa, että FEIn säännöt ovat melko lailla ristiriidassa klassisen taideratsastuksen kanssa, mikä tarkoittaa sitä että on syytä pitää melko matalaa profiilia mikäli haluaa syventyä tähän perinteeseen. Harvat tuomarit ovat valmiit ottamaan vastaan "häirikköratsastajia" huomioon. Hieman ilkeästi voidaan sanoa, että nykyiset FEIn saksalaistyylisiä sääntöjä voitaisiin verrata sellaiseen musiikkikonservatorioon, joka sallisi ainoastaan duuri-asteikkoihin ja 2/4-tahteihin pitäytyviä oppilaita diplomitöihin asti. Taideratsastus on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ihmisiä Keski-Euroopassa. Eräs avainhenkilö siinä on ollut Nuno Oliveira, joka kuolemaansa asti 1989 koulutti paljon oppilaita, jotka ovat vieneet suuren mestarin oppia eteenpäin. Suunta etenee pikkuhiljaa kohti pohjois-Eurooppaa. Vielä pieniä mutta vankkoja kannattajajoukkoja on muodostunut Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Craig Stevensin ja Soile Kokon ansiosta taideratsastuksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Suomeenkin. En malta jättää kertomatta, että joulukuussa 2001 sain kirjeen tuttavaltani, silloin 74-vuotiaalta belgialaiselta Nuno Oliveiran entiseltä oppilaalta. Siinä hän kutsui taideratsastuksen leviämistä kohti pohjoista peräti " barokkihevosen kostoksi "! Kaksi viimeistä nimitystä, "klassinen ratsastus " ja "taideratsastus" ovat yksiselitteisempiä. "Klassinen " viittaa 1600- ja 1700-lukuun. Nimitys "taideratsastus " (portugaliksi arte equestre ja siitä muihin kieliin) on taas yleistynyt Nuno Oliveiran ansiosta. Historian kulkua yksinkertaistaen voisimme kiteyttää klassisen taideratsastuksen ja (kilpailuun tähtäävän) kouluratsastuksen väliset erot seuraavassa taulukossa, jossa ne esitetään rinnakkaisina palstoina. Yksinkertaisuuden vuoksi olen aloittanut renesanssikaudelta. Varsinkin 1800-luvulla lajit ovat jossain määrin myös vaikuttaneet toisiinsa. Jotta taulukko olisi helpommin luettavissa olen jättänyt tätä vuorovaikutusta mainitsematta koska nykytilanne on kaksi eri ratsastuksen lajia. KLASSINEN TAIDERATSASTUS KOULURATSASTUS 1500- ja 1600-luku Iberialaisten hevosten suuri suosio Raskaammat kylmäveriset hevoset sodankäyntiä varten Nuorten aatelismiesten yleissivistys edellyttää opiskelua jossakin ratsastusakatemiassa. Ratsastuksen opetus tähtää taiteellisiin vapaan ajan esityksiin Ratsuväen rykmentit, jossa opetetaan käytännön ratsastustaidot. Estetiikalla ei ole jalan sijaa vaan ainoastaan sodan käyntiin tarvittavat perustiedot 1700-luku Edellisen kauden ratsastustyyliä hiotaan edelleen mutta kauden loppuosan lähestyessä se alkaa hiipua. Ratsastus-akatemioiden sijasta aatelisto suosii mm metsästysratsastusta Englannin vaikutuksesta aletaan yhä enemmän suosia itämaisia ja täysverisiä sekä erilaisia uusia risteyksia (nopeat ja "maata hipovat" ratsut) Englannin vaikutuksesta aletaan yhä enemmän kiinnostua kilpailuista, mikä taas kasvattaa "uusien" hevostyyppien kysyntää Ratsuväessä sama tendenssi kuin siviilialoilla. Ratsuväen opetuksessa suuri paine yksinkertaista yhä enemmän opetustaitoja 1800-luku Erilaiset yritykset elvyttää vanhaa akateemista taideratsastusta kauden alkupuoliskolla kariutuvat. Ainoana perinteellisenä laitoksena Wienin espanjalainen ratsastuskoulu jatkoi toimintaansa Kauden jälkipuoliskolla yksinäisten suurmestareiden aikakausi uusina oppilainaan yhä kasvava suurporvaristo Upseerit osallistuvat yhä enemmän kilpailuihin. Eräät heistä yrittävät esimiestensa kielloista huolimatta harrastaa salaa akateemista ratsastusta entiseen tapaan 1900-luku Yksinäisten suurmestareiden oppilaat jatkavat alussa opettajiensa työtä ja vaikuttavat vuosisadan keskivaiheille asti. 1900-luvun vimeisillä vuosikymmenillä barokkiratsastus on taas tullut näkyville mm Nuno Oliveiran ansiosta, joka taitavasti yhdisti klassista taideratsastusta, Iberian niemimaan perinteellistä ratsastusta sekä uudet Baucherin oppeja 1800-luvulta Siviileilla ja armeijalla samanlaiset näkemykset ratsastuskilpailuista. Siviilit hyväksyivät täysin armeijan laatimat säännöt. Armeijan omat ratsastajat väistyivät pikkuhiljaa siviilien tieltä kilpailusääntöjen pysyessään muuttumattomina (FEI) Lyhyt historiallinen katsaus: Keskiajan loppupuolelle asti ratsastuksen taitojen omaksumiseen ei oltu kovin järjestelmällisesti paneuduttu. Sekä hevosten että ratsastajien koulutusmenetelmistä on vain niukkia tietoja säilynyt kirjallisissa lähteissä. Ratsastuksen opit kulkivat yleensä suullisenä perimätietona. Keskiajan Euroopan ratsut olivat kookkaat ja ne joutuivat sodissa kantamaan erittäin painavia ratsastajia haarniskoineen. Ratsaille ei näin ollen päästy omin avuin. Länsimaisessa ratsastuksessa ratkaiseva muutos tapahtui Iberian nieminaalla, jossa espanjalaiset (ja portugalilaiset) olivat yli 700 vuoden ajan (711-1492) elänneet rinnan Pohjois-Afrikasta tulleiden maurien (arabien ja berberien) kanssa. Sen lisäksi, että espanjalaiset ja portugalilaiset käyttivät myös "itämaisia" hevosia, eräät ratsastajat olivat 1500-luvulla omaksuneet maureilta kevyempää ja pystympää istuntaa kuin muut eurooppalaiset siihen aikaan mm korkeamman satulatyypin ansiosta. Tämä ratsastaminen lyhyin jalustinhihnoin, yhdessä "itämaisten" hevosrotujen kanssa, levisi ensin Italiaan ja sitten koko Eurooppaan. Vuonna 1532 Frederico Grisone yhdessä Cesare Fiaschin kanssa perustivat oman ratsastuksen akatemiansa Roomaan. Grisonen oppikirja ilmestyi 1552 ja sitä pidetään alan perustavana teoksena Eräs toinen ratkaiseva henkilö oli Grisonen oppilas Giovan Battista Pignatelli, joka opetti Napolissa. Hänen oppilainaan olivat monet eurooppalaiset aatelit, jotka levittivät hänen oppejaan. Niiden aateleiden joukossa oli mm ranskalainen Antoine de Pluvinel (1555-1620), joka vaikutti laajasti ja kirjoitti alan klassikon sekä saksalainen Engelhard von Löhneysen, jonka teokset ilmestyivät 1588 lähtien. Tämän ajan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että se aloitti nykyaikoihin asti jatkuneen perinteen ratsastuksen oppikirjojen käännöksistä ja uusintapainosten julkaisemisesta säännöllisin väliajoin. Teokset ilmestyivät hyvin lyhyellä aikaviiveellä ainakin ranskaksi, saksaksi ja latinaksi. Englanniksi niitä alettiin kääntää hiukan myöhemmin. Esimerkiksi William Cavendish (Newcastlen herttua) kirjoitti suoraan ranskaksi Antwerpensissa vuonna 1658 ilmestyneen klassikkonsa. Kouluratsastuksen mestareiden vaeltavan elämän ja ratsastuksen oppikirjojen käännösten ansiosta klassisen kouluratsastuksen perinne on säilynyt nykypäiviin asti. Ratsastuksen oppikirjojen ilmestymistahti kiihtyi huomattavasti 1800-luvulla. Tämän ajan erikoispiirre on mestareiden väliset usein hyvin kiivaat keskustelut oppikirjojensa sivuilla, jotka kuulostavat joskus melein välien selvittelystä. Hevosista: Klassisen taideratsastuksen kehityksestä ei voi käsitellä puhumatta edes alustavasti hevosista. Kuten ylempänä on jo mainittu vanhat keskiajan eurooppalaiset hevoset edustivat enimmäkseen raskaita kylmäverisiä rotuja, jotka poikkesivat melkoisesti "itämaisista", arabihevosista sekä eräistä Espanjan ja Portugalin hevosroduista (Iberian niemimaalla, varsinkin pohjoisosissa, tavattiin myös runsaasti näitä raskaita eurooppalaisia kylmäverisiä). Kun Napoliin alettiin 1500-luvulla tuoda Iberian niemimaan eteläosista lämminverisiä näistä tuli erittäin haluttuja ympäri Eurooppaa. Napolissa Pignatellin johdolla opiskellut saksalainen Engelhard von Löhneysen kehui Iberian niemimaan hevosia vuonna 1588 ilmestyneessä kirjassaan älykkäimmiksi ja käyttökelpoisimmiksi yksilöiksi kuin muut eurooppalaiset hevosrodut. Löhneysen menetelmiä voidaan pitää vielä melko kovakouraisina (siinä hän muistuttaa Grisonea) mutta pitää muistaa, että hän ja aikalaisensa joutuivat käyttämään etupäässä vanhoja eurooppalaisia kylmävärisiä ratsuja. Ne, jotka uskovat eurooppalaisten ratsastustyylien jakautuneen kahteen päätyyppiin, "germaaniseen" (mm saksalaiseen) ja "romaaniseen" (mm ranskalaiseen), ajoittavat tyylien erkaantumista näihin aikoihin ja selittävät erojen johtuneen eteläisten lämminväristen hevosten hitaammasta leviämisestä pohjoiseen suuntaan. Näin voitaisiin selittää sitä, että romaaninen tyyli painotti kepeyttä ja taiteellisuutta kun taas germaaninen tyyli korosti täsmällisyyttä ja kuria. Iberialaisia hevosia tuotiin 1500-luvulla moniin eurooppalaisiin hoveihin samalla kun alettiin ristäyttää niitä paikallisiin rotuihin. Espanjasta tuonti alkoi heiketä vasta 1700-luvun puolivälissä, jolloin alettiin suosia yhä enenevässä määrin englantilaisia puhdasverisiä. La Guérinièren kirjalla (1729) oli suuri vaikutus Euroopan ratsastuskeskuksiin, etenkin Hannoveriin ja Wieniin. Itävaltalainen J.B. von Sind (1709-1776) oli opiskellut Ranskassa La Guérinièren johdolla sekä Wienissä Christoph von Regenthalin oppilaana. La Guérinière koulutti samoilla perusmenetelmillä korkean koulun, sota- ja metsästyshevosia. Preussilaisen ratsuväen kenraali Friedrich Wilhelm von Seydlitz (1721-1773) kehitti La Guérinièren oppeihin perustuvaa, sikäläistä sotaratsastukseen soveltuvia menetelmiä. Näin hän teki selvän pesäeron yhtäältä maneesi- (taide-) ja toisaalta kenttäratsastuksen ( Campagnereiterei ) välillä. Maneesiratsastus perustui mm hevosen tarkkaavaisuuteen kun taas kenttäratsastus (sota- ja metsästysratsastus) korosti hevosen nopeutta ja askeleiden varmuutta maastossa. Von Seydlitz itse ei kirjoittanut mitään mutta hänen aikalaisensa Ludwig Hünersdorf (1748-1813) pyrki onnistuneesti kehittämään yhtenäistä koulu- ja kenttäratsastusmenetelmiä. Hünersdorfin suurimpiin ansioihin kuuluvana seikkana pidetään hänen tapaansa opettaa sota- ja kenttäratsastajia omaksumaan klassisen kevyttä kättä kaikentyyppisissä maastotyypeissä. Ranskassa ratsastustaito kärsi pahan iskun vuoden 1789 vallankumouksessa. Taideratsastus joutui vihatun aristokratian symboliksi ja se piti tuhota. Hevossiittolat ja ratsastusakatemiat lakkautettiin. Parhaat ratsumestarit joutuivat pakenemaan ulkomaille (useimmiten Saksaan ja Alankomaihin) aristokraattien kanssa ja elivät siellä pitkään vielä Napoleonin vallan myllerysten aikana. 1800-luvun alkupuoliskolla saksalaiset mestarit kuten Louis Seeger (1794-1862), E.F. Seidler (1798-1865) ja Gustav Steinbrecht (1808-1885) nousivat etualalle. Barokki- ja klassisen ajan taideratsastuksen huipulla, etenkin hoveissa, korkeaan kouluun tarkoitetut hevoset olivat ymmärrettävästi arvokkainta ainesta. Hevosella täytyy olla alun perin tietyt edellytykset jotta se soveltuisi näin vaativiin suorituksiin. Taideratsastuksen alan eliittimaneeseissa käytetyt hevoset jaettiin vielä hienompiin luokkiin sen mukaan mitä kullekin hevoselle oli yksilöllisesti opetettu tekemään. Tämä tarkoittaa sitä, että oli olemassa courbette-hevosia, capriole-hevosia, levade-hevosia jne. Taideratsastuksen vanhojen klassikkojen uusintapainoksia ilmestyy jatkuvasti ainakin kolmella kielellä: ranskaksi, saksaksi ja englanniksi. Niiden vaikutus on huomattava ja usein suorastaan keskeinen tänä päivänä ilmestyvissä ranskan ja saksankielisissä kouluratsastuksen oppikirjoissa. Englanninkielisissä oppaissa sen sijaan tämä historiallinen taustaselvitys useimmiten puuttuu. Eri koulukuntien ja yksittäismestareiden kehittämät teoriat ja terminologiat kuvastuvat suoraan nykyratsastajille suunnatuista oppaista. On selvää, että kaikki mitä klassisen kouluratsastuksen vanhat mestarit opettivat ei ole otettu kritiikittömästi ja/tai sellaisenaan vastaan tämän päivän kouluratsastukseen. Monia asioita on jouduttu hylkäämään. Kuten kaikissa taito-, taide- ja tiedelajeissa nykyistä kouluratsastuksen tasoa ei olisi voinut saavuttaa ilman vanhojen mestareiden pysyvimpien ja syvimpien opetuksen siirtymistä katkeamatta sukupolvesta toiseen. (Teksti pohjautuu Alain Fabren ajatuksiin aiheesta klassinen ratsastus ja elämäntapa) Copyright © Stud farm Ojeroso &Luontoäidin hevoset 2013