Barokkihevoset - rodut, joissa jokainen hevonen
on legenda itsessään
WARLANDER
Warlander-hevonen on kahden upean
hevosrodun, friisiläisen ja iberialaisen, valloittava risteytys,
jossa yhdistyy kantarotujen parhaat puolet.
WARLANDER– rodun
historia1500-luvulta vuoteen 2012Warlander-hevosia
on oikeastaan nähty jo 1500-luvulla, jolloin espanjalaiset toivat
sotaratsuinaan Hollantiin puhtaita iberialaisia oreja. Näitä oreja
risteytettiin paikallisten friisiläisten hevosten kanssa, ja näin
kehittyi korkeampi askelinen vaunuhevostyyppi. Sekä
iberialainen että friisiläinen rotu ovat kohdanneet samankaltaisen
historian kulun. Roduilla oli käännekohta 1800-luvulla ja
1900-luvun alussa, jolloin niitä uhkasi katoaminen. Ylimystö ja
kuninkaalliset ovat arvostaneet kumpaakin rotua ja niitä on myös
käytetty sodassa. Nämä kaksi edustavat hevosroduista puhtaimpia
ja niitä on käytetty useimpien nykyisten rotujen
jalostuksessa.1960-luvulla Espanja kumosi iberialaisten
hevosten vientikiellon ja rotu alkoi levitä maailmalle. Vuonna 2010
rekisteröityjä andalusialaisia hevosia arvioitiin olevan 185 000
yksilöä. Aiemmin lähes yksinomaan vaunuhevosena tunnetun
friisiläisen mahdollisuudet kouluratsuina huomattiin 1900-luvun
lopulla, kun Lammert 260 Preferent esiintyi ensimmäisenä
friisiläisenä orina kouluratsastuksen vaativalla
tasolla.Yhdysvalloissa Proud Meadow Friesian’n FPZV
hyväksytty ori Jorrit hämmästytti yleisöä rannikolta toiselle
näytöshevosena. Orista tuli myöhemmin myös historian ensimmäinen
friisiläinen, joka kilpaili Grand Prix –tasolla ja uransa
päätteeksi ylsi kansalliselle kuudennelle sijalle kaikkien muiden
rotujen joukossa.
Friisiläisten suosio kasvoi ennen näkemättömästi
ja vuoteen 2012 mennessä maailmalla oli arviolta 50 000
friisiläistä hevosta.
Warlander sai rotuna virallisesti alkunsa
vuonna 1990, kun länsi-australialainen Classical Sporthorse
siittolan kasvattaja Karen Maree’ Kaye aloitti omistautuneen
jalostusohjelman, kirjoitti ensimmäisen rotustandardin ja nimesi
rodun. Vannoutuneena klassisen ratsastuksen kannattajana Karen
rakastui friisiläisiin, mutta kaipasi parempaa ratsastettavuutta.
Karen nimesi warlanderin häntä jalostusohjelmassa auttaneen
eläinlääkärin, Warwick’n mukaan. Rodun nimitys tuntui
loogiselta myös kummankin perusrodun sotakäyttöön liittyvän
historian vuoksi. Ensimmäinen warlanderhevonen syntyi
Classical Sporthorse siittolassa ja vastasi kaikkiin odotuksiin –
ja enemmänkin. ”Hevonen oli erittäin toimiva, helposti koottava,
todella mukava ratsastaa ja se oli perinyt friisiläisen
miellyttävän luonteen sekä iberialaisen herkkyyden ja rohkeuden”,
Karen luonnehti.Great Minds think alikeYmpäri
maailmaa friisiläisten ja iberialaisten kasvattajat, jotka ovat
saaneet saman ajatuksen ja kokeilun kautta saavuttaneet samoja
positiivisia tuloksia, ovat kuluneen kahden vuosikymmenen aikana
ottaneet Kareniin yhteyttä. Yksi heistä oli Nia Ridley, arvostettu
yhdysvaltalainen iberialaisten kasvattaja, joka 2000-luvun alussa
otti yhteyttä Kareniin risteytettyään friisiläisen tamman
iberialaisella orilla.
Nia perusti tälle rodulle ensimmäisen
maailmanlaajuisen kantakirjan (International Warlander Society and
Registry), jota pyöritti Constance Davenport Yhdysvalloissa vuoden
2012 syyskuuhun saakka.Euroopassa rodun kehitykselle ja
tunnustamiselle oli apuna Alexandra Green Green-Horn Ranchilta
(Warlander-Franken) Saksan Bavariasta. Alexandra teki työtä
saavuttaakseen rodulle eurooppalaisten standardien mukaisen
hyväksynnän. Tähän päästiin vuonna 2010 Baijerin pienhevosten
ja erikoisrotujen järjestön (Bayerischer Zuchtverband für
Kleinpferde und Spezialrassen) kautta.
Euroopassa warlanderit
arvioidaan paikallisen järjestelmän mukaan, jossa hevoset
hyväksytään jalostukseen suorituskokeen sisältävän luokittelun
perusteella. Alexandran ori Anubis von Greenhorn oli vuonna 2012
maailman ensimmäinen tämän järjestelmän mukaan jalostukseen
hyväksytty warlander ori.Monet muut friisiläisten ja
iberialaisten kasvattajat ja omistajat ympäri maailman ovat
huomanneet warlanderkasvatauksen edut. Vuonna 2013 rotu on
rekisteröity yli kymmenessä maassa ja jalostuksessa on saavutettu
kolmas sukupolvi.
Vaikka warlanderhevonen on kehittynyt laajalla
maantieteellisellä alueella, on rotu pysynyt tyypiltään hyvin
yhtenäisenä kantarotujen tiukkojen kantakirjasäädösten
ansiosta.Australiassa, jossa rotu kehitettiin kasvattajat
käyttävät alkuperäisessä ensimmäisen sukupolven yhdistelmässä
friisioria ja iberialaista tammaa. Kuitenkin Euroopassa on
tavallisempaa risteyttää friisiläinen tamma iberialaisella
orilla. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ensimmäisen polven
risteytyksiä tehdään kummallakin tavalla.Mielenkiintoista
rodun kohdalla on, että friisiläisten pääkantakirjojen (KFPS ja
FPZV) kasvattajat ovat olleet kannustavia ja tukeneet tätä
rotuyhdistelmää. Friisi- sekä iberialaiskasvattajat ovat
ensimmäisinä ottaneet warlanderit avosylin vastaan. Yksi heistä
on Cécile Augier Haras de Cal Castrel Friesian and Warlander
Horses’lta Ranskasta. Hän alkoi ensimmäisenä käyttää
PRE-oriaan friisiläisillä KFPS kantakirja/ster-tammoillaan vuonna
2010. Barokkihevosten ihailijana ja 15 vuotta friisiläisiä
kasvattaneena Cécile näki mitä ominaisuuksia hänen PRE-orinsa
voisi tuoda hänen friisitammoilleen. ”Friisiläisten tiettyjen
geneettisten haasteiden vuoksi halusin tuoda uutta verta
palauttamalla rotuun ’alkuperäistä hevosta’ (iberialaista)”,
sanoo Cécile. Hänen ajatuksensa heijastavat muiden friisiläisiä
ja iberialaisia kasvattaneiden warlanderkasvattajien ajatuksia
”Kasvatan warlanderhevosia yhdistääkseni parhaat puolet
kummastakin rodusta. Tavoitteena on hevonen, joka on
kevytrakenteisempi, mutta silti barokki. Notkeampi, reaktiivisempi,
tasapainoisempi ja aina mukavan luonteinen, kaunis muodoltaan –
sanalla sanoen Une Gravure”, Cécile sanoo.Yksi
harhakäsitys warlanderrodusta on, että parhaita friisiläisiä
(kantakirja, Ster, Preferent oreja jne.) ei käytettäisi
jalostukseen. Näin ei ole asian laita ja etenkin viime vuosina
olemme nähneet yhä useamman kasvattajan hyödyntävän huippu
yksilöitä kummastakin perusrodusta kasvatusohjelmissaan. Kaikkia
FPZV hyväksyttyjä oreja voidaan käyttää ja maissa, joissa ei
ole asetettu rajoituksia KFPS hyväksyttyjen orien käytölle, näitä
käytetään myös.Mannheim Steamroller-yhtyeen Chip ja
Kellie Davies’n omistama Warlander ori Storm Shadow (USA) on
edelläkävijä rodun monipuolisuuden esittelyssä useissa lajeissa,
kuten kouluratsastuksessa, Westernissä ja askellajiratsastuksessa
(Saddle seat). Ensimmäisenä ratsuvuotena ori saavutti 14 Horse of
the Year mestaruutta näissä lajeissa. USA Vaquero Ranch’n
Warlander ori Hummer’sta tuli IFSHA (International Friesian Show
Horse Association) World Grand Champion vuonna 2011. Hummeria
käytetään paljon mainoksissa ja se on Guerlianin miesten ’Habit
Rouge’ tuoksun keulakuva. Ori on myös esiintynyt Taru sormusten
herrasta –elokuvassa, Chevy-mainoksessa, musiikkivideolla ja
painotuotteissa Yhdysvalloissa.Australiassa Shepherds Hill
Larry on myös hankkinut mainetta monipuolisuudellaan ja vuonna 2011
se voitti edistyneen World Cup-tason kansallisen mestaruuden
(Advanced World Cup Level National Championship). Vuonna 2012 Larry
debytoi ratsuna amerikkalaisessa TV-elokuvassa ’Frontier’ ja
esitettiin menestyksellisesti useassa lajissa sekä esiintyi myös
ajonäytöksessä Equitana 2012-tapahtumassa. Shepherds Hill Larryn
omistaja ja kouluttaja Evanne Chesson (Australian Movie Livestock)
ja hänen tyttärensä, 2-tason valjakkovalmentaja sekä EA Carriage
Drivin Future Squad-jäsen Jodie McKeone, ovat kasvattaneet
friisiläisiä ja iberialaisia yli 30 vuotta. Warlandereista on nyt
tullut heidän kasvatustyönsä keskipiste.Warlanderit ovat
osoittaneet kykynsä myös westernissä iberialaisilta perityn
karjavaistonsa ansiosta. Working Equitation ja Cowboy Dressage
-ohjaaja Janet Lee Parker ja hänen toisen polven warlanderruunansa
IF Michaelangelo voitti ensimmäisessä USAn kansallisessa
näytöksessään omassa luokassaan monissa lajeissa, kuten Reining,
Western Pleasure ja Open English Show Hack kuten myös High Point
All-Around National tittelin, ja lisäksi kaksi kultamitalia
liikkeistään.Warlanderin tarinaan liittyy monta
menestystarinaa, mutta yksi piirre on yhteinen – jokainen, joka
tapaa warlanderin, haltioituu niiden ihmeellisestä luonteesta, joka
pysyy aina warlanderjalostuksen keskiössä.Vuonna 2012 USAn
rekisteröintiyksikön (International Warlander Society and
Registry) tullessa päätökseensä perustettiin Australiassa
Warlander Studbook Society vastaamaan erityisesti kansainvälisten
markkinoiden tarpeisiin ja takaamaan rodun maailmanlaajuinen puhtaus
ja standardisointi.Lisää tietoa & Copyright WSS –
www.warlanderstudbooksociety.com.au
............................................................................................................
FRIISILÄINEN
Friisiläinen hevonen on kotoisin
Alankomaista,Frieslandista ns pohjoisesta provinssista. Se on
Hollannin alkuperäisrotu,josta löytyy erilaisia merkintöjä
varhaiskeskiajalta. Hyvin usein kuullaan kerrottavan myös siitä,
kuinka Rooman valtakunnanhistoriassa ratsuväen hevosena olisi
käytetty nimenomaan alkukantaista Friisin hevosta. Maalaukset ja
kuvat, joita löytyi kuninkaallisten hovien seiniltä, kuvasi usein
mustaa ja uljasta oria, jonka ratsastajana toimi kuninkaan oma sota
ajan ritari.
Keskiajan friisien esi-isät muistuttavatkin hyvin paljon meidän
nykypäivän friisiä. Joskin tyyppi eroja löytyy klassisen,
barokin ja nyky sport mallin väliltä. Ensimmäisiä kertoja
rodusta kerrotaan löytyvän kirjoitettua tietoa vuoden 1544
tienoilla, jolloin Saksalainen valtion päämies oli ratsastanut
julkisesti Hollanista hankitulla hevosellaan. Tämä samainen
hevonen kuului sittemmin sotapäällikölle, hevosen olemus
herätti suurta kunnioitusta ja ihastusta sotilaiden keskuudessa ja
friisiläinen tuli jäädäkseen sotaväen arvostettuna ratsuna.
Eräs kuuluisin ori oli nimeltään Phryso vuonna 1568.
1600 luvulla hevosia alettiin käyttämään ratsastuskouluissa,
joissa harjoiteltiin haute ecolea, olihan nämä friisiläiset
saaneet korkeaa liikettä aikoinaan perimänän Espanjan
sotajoukkojen tuomien andalusialais oreilta ja sittemmin
friisiläisestä puhuttiinkin "liian hyvä peltohevoseksi"
ja se siirtyi korkeakouluratsuksi.
Perinteisestihän friisiläinen on valjakko-ja vaunuhevosena
tunnettu rotu.1800 luvun maataloudessa hevosia omisti varakkaat
maanviljelijät, jotka pyhinä valjastivat upean työhevosensa
kauniiden gig- vaunujen eteen, ihmiset pukeutuivat kansallisasuihin
ja viettivät pyhää arvokkaasti,työ viikot näyttivät aivan
toisenmoisilta.
Rotu koki 1900 luvulla häviämis vaaran ja kantakirjassa oli
vain muutamia satoja yksilöitä. hevosia risteytettiin sekaisin eri
hevosten kanssa ja maatalouteen tuli työkoneet ja hevoset jäivät
jalkoihin. 1960luvulla kuitenkin hevosesta kiinnostuneet ja sen
arvon merkityksen ymmärtäneet ihmiset kehittivät pelastusohjelman
ja pikkuhiljaa hevosia alettiin pitämään jopa "huvin
vuoksi".Jalostus ohjelma pysyi erittäin tiukkana, välttäen
sisäsiittoisuutta, edelleen seurataan hyvin tarkkaan
sisäsiittoisuus prosenttia joka tulee olla alle 5%.
Friisiläinen on älykäs, nopea oppimaan, lojaali. Hyvä
työmotivaatio, monikäyttöinen hevonen. Jalo ja
herkkäsieluinen.Utelias, rohkea, aristrokraattinen
olemus.Tyypillisiä, samoja piirteitä luonteesta löytyy oikeastaan
kaikista "barokki hevosista". Askellus on erittäin
korkeaa ja näyttävää, erityisesti ravi on askellaji joka
arvostetaan. Myös emämaassaan hollantilaisille järjestetään
omat ravikilpailut, joissa siis friisiläinen hevonen kisaa kuten
missä tahansa ravilähdössä.
Rakenteessa hyvänä pidetään näyttävää etuosaa,
Harjan tulisi olla tuuhea, häntä pitkä. runsaat vuohiskarvat
kuuluvat rodun ominaispiirteisiin, joskin yksilöeroja löytyy lähes
tupsuttomiin. Ilmeikäs jalo pää, kaartuva kaula joka säteilee
eleganttia. Korvat usein kohtaavat toisensa nipukoistaan ja sen
kerrotaan olevan tyypillistä aristokraattisille roduille. Rungon
toivotaan olevan sopuisa ja lihaksikas, vahva selkä,loiva lapa,
syvä runko, laaja rintakehä.Jalat vahvat ja sääret kehittyneet.
Liikkeessä toivotaan olevan "vapautta"laajuutta,
korkeutta,ilmavuutta. Rehellisen ryhdikäs toisin sanoen. Korkeus on
160 cm siitä vähän alle ja sen yli. Tavoite väri syvä musta,
pienet valkoiset merkit hyväksytään. Chestnut värigeeniä ei
hyväksytä.
Rotu on siis kantakirjan omaava, tarkasti ja
varjellen suojattu. Kantakirja KFPS (KoninklijkeVereninging Het
Friesch Paarden Stamboek) perustettu 1879, yksi maailman vanhimmista
rotujärjestöistä. KFPS:llä jäseniä on noin 14 000
maailmanlaajuisesti ja rekisteröityjä hevosia n 40 000.
www.kfps.nl
Kantakirjan paperit takaavat rodun puhtauden ja suvun
tunnettavuus on taattu. Jalostus on erittäin tarkasti valvottua.
Jalostuksessa voidaan käyttää vain kantakirjan hyväksymää oria
ja oriiden karsinta on äärettömän tiukkaa. Vuosittain
Hollannissa esitetään oripäivillä reilu 800 oria ja näistä
karsiutuu vain noin 4 yksilöä. Sanotaankin, että on suurempi
arpaonni saada lottovoitto, kuin ori jalostuskäyttöön. oriit ovat
siis todellakin valio yksilöitä, hinnat sen mukaisia. Tällä
hetkellä jalostus oreja löytyy jo myös Ruotista ja
Norjasta.
Keuring eli kantakirjanäyttely on tilaisuus joissa hevosia
voi tarjota kantakirjaan, arvostellaan oriit ja tammat sekä varsat
ja myös ruunat. Friisiläinen ruunakin siis voidaan tarjota
kantakirjaan eli STAMBOEKiin.
SUOMEN ensimmäinen keuring oli vuonna 2007(Ypäjällä) johon
osallistui reilu 20 hevosta. Championiksi tuolloin ristittiin
ensimmäistä kertaa kotomaassamme tamma Janke van Diphoorn. Toinen
keuring suomessa pidettiin 2009(Ypäjällä) jolloin osallistujia
oli 25 hevosta. Kolmas keuring (Huittinen)kattoi jo ison 42 hevosen
osallistuja joukon. Neljäs keuring pidettiin 2012.(Sipoo)
jne.
Hevosille
voidaan myöntää keuringissa erilaisia arvonimiä ja arvoja:
Ster=
Muotovalio, joka myönnetään noin 20%lle friisihevosista.
Model=
ster tamma voihakea tätä arvonimeä. Saadakseen Modelin tulee
tamman olla vähintään 160 cmkorkea, väh 77 pistettä IBOP
testeistä tai ABFP testit.Varsonut vähintäänkerran ja saada
vuoden sisällä1 premie. Model tamma on rotunsa timantti, javain
aniharva tamma saavuttaa sen.
Preferent=
Tämä arvonimi määräytyy tamman tai oriin jälkeläisnäyttöjen
perusteella. Tamman tulee saada vähintään 4 ster arvoista
jälkeläistä, model, ster ja jalostusorijälkeläistä tai
orijälkeläistäjoka on päässyt oripäivien toiselle kierrokselle.
Premiet=
Hevoset arvioidaan joko 1,2 tai 3 premien arvoisiksi tai
voidaanhyväksyä kantakirjaan ilman premietäkin.Keskiarvopisteiltään
7,5 hevonen saa 1.premien, 7-> 2. premien ja 6-7 3. premien. Jos
KA on 6 hevonen kantakirjataan ilman premietä ja alle 6 ei hyväksytä
kantakirjaan laisinkaan.Tammojen kohdalla premiet ovat tärkeitä,
koska STER arvonimen saadakseen tulee tammalla olla joko 1. tai 2.
premie.
Rodusta lisää :Suomen friisiläishevosyhdisys ry
..............................................................................................................................
P.R.E.
Eli puhdasrotuinen
espanjalainen hevonen lyhennys P.R.E. on kotoisin Andalusiasta,
Espanjasta, Iberianniemimaalta ja tulee sanoista Pura Raza
Espanjola.Andalusialainen hevonen tarjoaa paljon jokaiselle,
laidasta laitaan, helppotutta ja iloista yhdessäoloa harrastajalle
mutta toisaalta se on myös ainoa puhdas hevosrotu joka kerta
toisensa jälkeen on sijoittunut kärkeen olympialaisissa. Ei siis
ole ihme että andalusialaista hevosta on vuosisatojen ajan käytetty
muiden rotujen jalostamisessa tai kehittämisessa. Näin ovat
syntyneet monet hevosrodut kuten lipizzanhevonen, hannoverilainen,
holsteiner, oldenburginhevonen, quarterhevonen, warlander, azteca,
mustang, connemara, criollo, mangalarga, pasofino, perunpaso,
friisiläinen, lusitano jne.Osalla näin syntyneistä hevosista
on nykyään omat kantakirjansa ja niitä saa risteyttää vain
kantakirjattujen yksilöiden kesken, kun taas useilla muilla, kuten
lusitanolla, hannoverilaisella ja holsteinerilla on edelleen avoin
kantakirja erityyppisille risteyksille.Iberianniemimaata
asuttaa andalusialaisen lisäksi 15 muuta kantakirjattua hevos- ja
ponirotua, joista erikoismaininnan ansaitsevat "kultaisena
risteyksenä" tunnettu espanjalainen arabianhevonen, kaunis ja
erittäin terve rotu, arabianhevosen lisäksi mainittakoon erikoinen
ja aina musta menorcanhevonen. Tässä keskitymme kuitenkin
iberianhevosista tunnetuimpaan eli andalusialaiseen hevoseen. Rodun
edustajia on noin 185 000 yksilöä ympäri maailmaa ja
andalusialaisen hevosen kasvattajia on useita Espanjassa ja muualla
ulkomailla etenkin USA:ssa.Andalusialainen hevonen on
tunnetusti erittäin kaunis, nöyrä, älykäs ja helppohoitoinen
hevonen. Rodun alkuperästä löytyy monenlaista spekulatiivista ja
romantisoitua kirjoitelmaa ilman todellista faktapohjaa, mutta
tärkeintä lienee lukijalle tässä yhteydessä se mitä on
dokumentoitu ja se minkä varmuudella tiedämme, eli minkälainen on
tämä barokinajan kuninkaita ja aatelisia palvellut hevosrotu
tänäpäivänä ja miten se sopeutuu Suomen oloihin.Luotettavaa
tietoa andalusialaisen hevosen kehityksestä löytyy vasta kuningas
Felipe II:n ajoista alkaen (Espanjan ja Portugalin kuningas
1500-luvulla), jolloin tämä hevosrakas valtio antoi viralliset
ohjeet siitä minkälainen hevonen Espanjan ja Portugalin armeijalle
tulee kehittää. Tämän kehitystyön tuloksena espanjalaiset
conquistadorit ratsain muodostivat maailmasta Espanjan imperiumin.
Näin itsensä jo 1500-luvulla maailmankartalle laukannut
andalusialainen hevonen olikin arvostetuin lahja kuninkaallisten ja
aatelisten keskuudessa.
Kuvassa PRE ori Ojeroso VII.
Andalusialainen hevonen siis kehitettiin 1500- luvulla Espanjan
armeijan käyttöön. Osittain siksi se on parhaimmillaan peloton ja
uskollinen ratsu ja kumppani. Se on rotuna erittäin lempeä ja
ystävällinen, jopa oriina, ollen näin myös yksi parhaita rotuja
ihan harrastehevosenkin ostoa ajattelevalle. Lisäksi
andalusialainen hevonen on hyvin rauhallinen käsitellä, on harvoin
sairas ja on erilaisiin ilmastoihin helposti sopeutuva sekä
yksinkertaisella ravinnolla toimeentuleva.
Hyvin erikoislaatuista on
andalusialaisen älykäs sosiaalisuus, se tulee hyvin toimeen muiden
hevosten kanssa ja ottaa aivan omalla tavallaan kontaktia myös
ihmiseen, ollen ihastuttavan uskollinen omistajalleen ja on myös
nopea oppimaan uutta. Töitä tehdessään se keskittyy hyvin ja
pyrkii kaikin tavoin miellyttämään omistajaansa.
Kengittäjät
ovat kummastelleet kerta toisensa jälkeen sitä miten helppoja nämä
ovat kengittää ja käsitellä. Kaiken kaikkiaan hevonen ei voisi
olla lähempänä unelmahevostakuin mitä andalusialainen hevonen
on. Vaikka hevosesta legendaarisesti puhutaankin, miten tulinen ja
nopea tämä on sielukkuudeltaan, tarkoittanee se enempi nopeutta
liikkeissä asioiden tapahtumista hetkessä, tämä ei kuitenkaan
tee hevosesta rajua, vihaista tai vaikeasti käsiteltävää.
Andalusialaisen hevosen olemukseen tulee siis suhtautua kuin - ei niin
suomalaisille tyypilliseen "hitauteen".
Andalusialainen
hevonen on rakenteeltaan barokkimainen, eli sillä on vahva, pyöreä,
kompakti rakenne, mutta siro pää ja sirot liikkeet. Sen erityisen
kauniit, suurehkot ja mantelinmuotoiset silmät kertovat tämän
rodun edustajien sielukkuudesta. Se on elegantti sekä ketterä ja
notkea, ja vanuhevosena korostuvat etenkin sen kauniit etujalkojen
liikkeet.
Jouhet
ovat yleensä runsaat ja pitkät. Värejä sallitaan nykyisin kaikki
paitsi kaksiväriset tai kirjavat. Tavallisin väri on kimo,
harvinaisin on musta (alle 1%).Kooltaan andalusialainen
hevonen on keskikokoa, mutta myös suurikokoisia yksilöitä on
joukossa. Yksilöä valittaessa kannattaa muistaa, että pelkkä
säkäkorkeus ei riitä kokokriteeriksi, sillä andalusialainen on
rungostaan pyöreä, joten säkäkorkeudelta mittava hevonen saattaa
lopulta olla liian suuri, koska ratsastajan jalanpituutta 'kuluu'
andalusialaisen ympärysmittaan.Rakenteensa vuoksi
andalusialainen hevonen on ihanteellinen sellaiselle ratsastajalle,
joka haluaa laadukkaita ominaisuuksista mm piaffin ja passagen
muodossa, sillä kaikki korkeaa kokoamisastetta vaativat liikkeet
ovat andalusialaisille hevosille luontaisia ja helppoja.
Andalusialainen soveltuu ihanteellisesti mm Haute
ecole-ratsastukseen.
Suomessa erittäin harvinaista
erityisosaamista.
Andalusialainen
hevonen on poikkeuksellisen monikäyttöinen, ja se sopii niin
harrastehevoseksi kuin urheilu- ja kisakäyttöön tavoitteelliselle
ratsastajalle. Se on kaunis ja elegantti vaunuja vetämässä, ja
esteitä se hyppää siinä missä muutkin harrastehevoset - tosin
Espanjassa ei koulutetuilla P.R.E.-hevosilla hypätä esteitä, jos
koulutukseen on satsattu vaikkapa jo Pyhä Yrjö
-tasolle.Näytöshevosina andalusialaiset ovat monille
tuttuja Apassionatasta, ja rohkeutensa vuoksi Iberianniemimaalla
andalusialaista ja etenkin lusitanoa käytetään paljon myös
härkätaisteluhevosena niiden nopeiden reaktioiden, ketteryyden ja
etenkin niiden älykkyyden vuoksi. Filmiteollisuus käyttää
hyvin usein andalusialaista hevosta kuvauksissa, sillä sen
näyttävyys on aivan omaa luokkaansa ja koska sen on helppo hevonen
vaativissakin tilanteissa.
Kuvassa PRE ori Evento.
Hevosta ostaessa
Hevosen
hankintaan liittyy paljon asioita, joista pulmallisin on ehkä se,
mistä ja keneltä hevonen kannattaa ostaa. Ensinnäkin, varsinkin
Andalusiasta hevosta ostettaessa on oltava varovainen, sillä
valitettavasti siellä asuvien tapoihin kuuluu helposti olla
kertomatta koko totuutta, ja hevosten taustoissa saattaa olla
hämärää, hevosesta esitetään väärät paperit jne - kauppaan
liittyy muutenkin paljon sellaista, mikä on suomalaiselle vierasta
ja mitä suomalainen rehellinen ihminen ei osaa edes epäillä.
Toiseksi, pienet kasvattajat myyvät kalliimmalla kuin suuret
välittäjät, koska heillä on vain muutama yksilö myynnissä, ja
niiden myynnillä pienet kasvattajat pyrkivät maksimoimaan vuoden
myyntitulonsa, jolloin ostajalle saattaa tulla maksuun hevosen
hinnassa kasvattajan koko vuoden tuottotarve.
Edellä on siis
esimerkkinä vain muutamia seikkoja, joista on hyvä olla tietoinen
hankintaa suunniteltaessa.Tämä on valitettavaa, mutta totta.Käytä siis asiantuntevaa ja kokenutta apua ensiostohetkissä.
Kantakirja:
P.R.E hevosia kasvattaa 7500 siittolaa 65 eri maassa.ANCCE, joka on
rodun oma emo kantakirja järjestelmä = Asociación Naciolal de
Criadores de Caballos de Pura Raza Española, pitää kansainvälistä
rekisteriä 22 alajärjestön kanssa. Hevoset saavat
Espanjan kuningaskunnan "virallisen edustaja leiman."
Koska rodulla on oma kirjausjärjestelmä, suositellaan suomen
Hippoksessakin hoitamaan hevoseen liittyvät asiat kaikki rotuyhdistyksen kautta Ancceen. Jos sinulla on siis aito P.R.E tulee sinulla
olla kuninkaallisella leimalla varustettu passi, samoilla
leimoilla varustettu rekisteritodistus sekä vihreä tai kellertävä
Omistaja todistus.
Uudemmissa asiakirjoissa leima on tarratyyppinen.
http://www.youtube.com/watch?v=zbhjxFFZYK8#t=33
Rotutietoa lisää: Suomen PRE yhdistys ry.
...........................................................................................................................................................
Klassinen ratsastus & bibliografia
Bibliografia koostuu pääasiallisesti vanhojen
klassisen taideratsastuksen mestareiden laatimista teoksista. Mukana
ovat myös oman aikamme kirjoituksia, jotka esittävät ja
tulkitsevat vanhojen mestareiden oppeja. Alkuperäisten painosten
ohella olen lisännyt viitteet uusintapainoksista sekä käännöksistä
eri kielille siinä määrin kun olen voinut saada tietoa niiden
olemassaolosta.
Kaikki listan vanhat kouluratsastuksen mestarit ovat syntyneet ennen
vuotta 1900. Raja on tietysti mielivaltainen mutta se on vedettävä
johonkin. Tähän bibliografiaan sisällytettyjen alkuperäisteosten
varhaisimat painokset ovat 1500-luvun loppupuoliskolta. Kaikki muut
ovat ilmestyneet 1600-luvun jälkeen. Kouluratsastuksen historia
ulottuu tietenkin kauemmin menneisyyteen mutta tosiasia on, että
vasta 1600-luvulla mestarit alkoivat kirjoittaa järjestelmällisesti
ratsastuksesta ja hevosten koulutuksesta. Viimeisistä
taideratsastuksen mestareista Alois Podhajsky kuoli vuonna 1973 ja
Nuno Oliveira 1989. Teosten painopaikkojen nimet esiintyvät
alkuperäisellä kielellä.
Lajin nimityksistä.
Lajista käytetään useita eri nimityksiä kuten akateeminen
(taide)ratsastus (academic equitation, akademische Reitkunst,
équitation académique) barokkiratsastus (baroque equitation,
barockes Reiten, équitation baroque), klassinen ratsastus (classical
equitation, klassische Reitkunst, équitation classique) ja
taideratsastus (equestrian art, Reitkunst, Art équestre).
Ensimmäinen nimitys (akademische Reitkunst,
Academic riding, Equitation académique) viittaa lukuisiin
ratsastusakatemioihin, joissa eurooppalaiset nuoret aatelismiehet
opiskelivat renesanssiajasta valistusajan loppuun asti. Näistä
akatemioista on lukuisia mainintoja ja niiden toimintaperiaatteista
on säilynyt melko runsaasti todisteita eurooppalaisissa arkistoissa
ja historian teoksista. Ratsastuksen ohella akatemioissa opiskeltiin
myös muita aineita kuten matematiikkaa, miekkailua tai musiikkia.
Ratsastusakatemioita ei pidä sekoittaa klassisen kauden (1600-luvun)
ja varsinkin valistusajan (1700-luvun) tyypillisiin taide- ja
tiedeakatemioihin. Nimellä "akateeminen (taide)ratsastus"on
melko vankka ja yksiselittäinen asema Euroopassa.
Suomeen se ei niin hyvin sovi, mikä selittyy
vastaavanlaisten laitosten tradition puutteesta Pohjois-Euroopan
"takamailla" sekä "akateeminen"-adjektiivin
rajoittuneisuuteen suomen kielessä, jossa se viittaa lähinnä
yliopistoissa tapahtuvaan kirjaoppiseen henkiseen työhön. On myös
olemassa se vaara, että asiaan perehtymättömät samaistaisivat ko.
nimitystä yliopistoväen harrastamaan ratsastustoimintaan. Sen otti
uudestaan käyttöön klassisen ratsastuksen saralla
vaikutusvaltainen kenraali Decarpentry 1900-luvun taitteessa.
Decarpentry uskoi kuitenkin vielä akateemisen ratsastuksen ja
kouluratsastuksen yhteensovittamiseen. Nuno Oliveira teki myöhemmin
selväksi, että koska kyseessä on kaksi eri lajia, niiden
yhteensovittamisyritykset ovat umpikujia. Barokki-ratsastuksen
nimi taas juontuu suoraan ns. barokkihevosista, jotka saavuttivat
suurimman suosionsa juuri siihen aikaan. Nämä hevoset olivat
kotoisin Iberian niemimalta. Kreikkalainen ratsumies ja
historioitsija Ksenofon ihaili jo 400 ennen ajanlaskumme alkua
Iberian niemimaan palkkasotureiden käyttämiä ketteriä hevosia.
Myös roomalaiset hakivat niitä suoraan Iberian niemimaalta.
Englantilaiset ristiretkeläiset, joiden matkat kulkivat Portugalin
rannikkoa pitkin toivat niin ikään iberialaisia hevosia kotiin.
Huomattavia määriä iberialaisia hevosia alettiin kuitenkin vasta
Renesanssikaudella tuoda Italiaan, josta ne vähitellen valloittivat
Euroopan hoveja. Keskiajalla eurooppalaiset olivat tarvinneet melko
raskaita kylmäverisiä sotaratsuja. Nämä kylmäveriset eivät
tietenkään hävinneet Renesanssikauden jälkeen mutta ne siirtyivät
ja/tai erikoistuivat muihin tehtäviin. Uusien tuliaseiden ansiosta
varusteet kevenivät mikä taas mahdollisti kevyiden hevosten
käyttöä. Vanhoja eurooppalaisia hevosia alettiin vieroksua yhä
enemmän etenkin hovien vapaa-ajan ratsuiksi. Klassinen
taideratsastus kukoisti nimenomaan Iberialaisten hevosten ansiosta
sillä nämä soveltuivat erityisen hyvin ajan henkeen (niillä on
mm. luontainen kyky peräänantoon). Iberialaisten hevosten
lähisukulainen berberi tuli myös ajan mittaan suosituksi.
Barokkihevosten suosio laski 1700-luvulla kun kuvaan astuivat itäiset
hevosrodut, joita alettiin yhä enemmän käyttää ja risteyttää.
Myös uusi ilmiö nimeltään anglomania vavisutti vanhaa Eurooppaa.
Englantia alettiin matkia ja tämä koski myös hevoskultuuria:
ratsastuskilpailut alkoivat yleistyä ja samaten niihin parhaiten
soveltuvia täysveriset hevoset. Kuolettavan iskun barokkihevosille
antoivat Napoleonin sotaretket ympäri Eurooppaa. Hän itse suosi
täysverisiä ja tämä muoti kesti koko 1800-luvun, jolloin armeija
suosi nopeita "maata hipovia" hevostyyppeja iberialaisten
kustannuksella. Tuntuu oudolta, että vaikka nykyään suurin osa
kouluratsastuskilpailuihin osallistuvista henkilöistä ovat
siviilejä kaikki säännöt ovat suoraa perintöä 1800-luvun
armeijasta. Preussin armeijan vaikutus on ollut erittäin suuri.
Jäykät säännöt eivät anna sijaa omintakeisuuteen ja kaikkien
ratsukkojen on toteuduttava täsmälleen samaa ohjelmaa. Koska
taideratsastuksen lähtökohdat ovat täysin erilaiset on
sanomattakin selvää, että sama ratsukko ei voi harrastaa molempia.
VAROITUS Jos
tavoitteesi on osallistua kouluratsastuskilpailuihin (ja tietenkin
olla siinä mahdollisimman hyvä) on syytä huomauttaa, että FEIn
säännöt ovat melko lailla ristiriidassa klassisen
taideratsastuksen kanssa, mikä tarkoittaa sitä että on syytä
pitää melko matalaa profiilia mikäli haluaa syventyä tähän
perinteeseen. Harvat tuomarit ovat valmiit ottamaan vastaan
"häirikköratsastajia" huomioon. Hieman ilkeästi voidaan
sanoa, että nykyiset FEIn saksalaistyylisiä sääntöjä voitaisiin
verrata sellaiseen musiikkikonservatorioon, joka sallisi ainoastaan
duuri-asteikkoihin ja 2/4-tahteihin pitäytyviä oppilaita
diplomitöihin asti. Taideratsastus
on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ihmisiä Keski-Euroopassa. Eräs
avainhenkilö siinä on ollut Nuno Oliveira, joka kuolemaansa asti
1989 koulutti paljon oppilaita, jotka ovat vieneet suuren mestarin
oppia eteenpäin. Suunta etenee pikkuhiljaa kohti pohjois-Eurooppaa.
Vielä pieniä mutta vankkoja kannattajajoukkoja on muodostunut
Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Craig Stevensin ja Soile Kokon
ansiosta taideratsastuksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Suomeenkin.
En malta jättää kertomatta, että joulukuussa 2001 sain kirjeen
tuttavaltani, silloin 74-vuotiaalta belgialaiselta Nuno Oliveiran
entiseltä oppilaalta. Siinä hän kutsui taideratsastuksen
leviämistä kohti pohjoista peräti "
barokkihevosen
kostoksi "! Kaksi
viimeistä nimitystä, "klassinen
ratsastus " ja "taideratsastus"
ovat yksiselitteisempiä. "Klassinen
" viittaa 1600- ja 1700-lukuun. Nimitys "taideratsastus
" (portugaliksi arte
equestre ja siitä
muihin kieliin) on taas yleistynyt Nuno Oliveiran ansiosta.
Historian kulkua yksinkertaistaen voisimme
kiteyttää klassisen taideratsastuksen ja (kilpailuun tähtäävän)
kouluratsastuksen väliset erot seuraavassa taulukossa, jossa ne
esitetään rinnakkaisina palstoina. Yksinkertaisuuden vuoksi olen
aloittanut renesanssikaudelta. Varsinkin 1800-luvulla lajit ovat
jossain määrin myös vaikuttaneet toisiinsa. Jotta taulukko olisi
helpommin luettavissa olen jättänyt tätä vuorovaikutusta
mainitsematta koska nykytilanne on kaksi eri ratsastuksen lajia.
KLASSINEN TAIDERATSASTUS
KOULURATSASTUS
1500- ja 1600-luku
Iberialaisten hevosten suuri suosio
Raskaammat kylmäveriset hevoset sodankäyntiä
varten
Nuorten aatelismiesten yleissivistys edellyttää
opiskelua jossakin ratsastusakatemiassa. Ratsastuksen opetus
tähtää taiteellisiin vapaan ajan esityksiin
Ratsuväen rykmentit, jossa opetetaan käytännön
ratsastustaidot. Estetiikalla ei ole jalan sijaa vaan ainoastaan
sodan käyntiin tarvittavat perustiedot
1700-luku
Edellisen kauden ratsastustyyliä hiotaan
edelleen mutta kauden loppuosan lähestyessä se alkaa hiipua.
Ratsastus-akatemioiden sijasta aatelisto suosii mm
metsästysratsastusta
Englannin vaikutuksesta aletaan yhä enemmän
suosia itämaisia ja täysverisiä sekä erilaisia uusia
risteyksia (nopeat ja "maata hipovat" ratsut)
Englannin vaikutuksesta aletaan yhä enemmän
kiinnostua kilpailuista, mikä taas kasvattaa "uusien"
hevostyyppien kysyntää
Ratsuväessä sama tendenssi kuin siviilialoilla.
Ratsuväen opetuksessa suuri paine yksinkertaista yhä enemmän
opetustaitoja
1800-luku
Erilaiset yritykset elvyttää vanhaa akateemista
taideratsastusta kauden alkupuoliskolla kariutuvat. Ainoana
perinteellisenä laitoksena Wienin espanjalainen ratsastuskoulu
jatkoi toimintaansa Kauden jälkipuoliskolla yksinäisten
suurmestareiden aikakausi uusina oppilainaan yhä kasvava
suurporvaristo
Upseerit osallistuvat yhä enemmän kilpailuihin.
Eräät heistä yrittävät esimiestensa kielloista huolimatta
harrastaa salaa akateemista ratsastusta entiseen tapaan
1900-luku
Yksinäisten suurmestareiden oppilaat jatkavat
alussa opettajiensa työtä ja vaikuttavat vuosisadan
keskivaiheille asti. 1900-luvun vimeisillä vuosikymmenillä
barokkiratsastus on taas tullut näkyville mm Nuno Oliveiran
ansiosta, joka taitavasti yhdisti klassista taideratsastusta,
Iberian niemimaan perinteellistä ratsastusta sekä uudet
Baucherin oppeja 1800-luvulta
Siviileilla ja armeijalla samanlaiset näkemykset
ratsastuskilpailuista. Siviilit hyväksyivät täysin armeijan
laatimat säännöt. Armeijan omat ratsastajat väistyivät
pikkuhiljaa siviilien tieltä kilpailusääntöjen pysyessään
muuttumattomina (FEI)
Lyhyt historiallinen
katsaus:
Keskiajan loppupuolelle asti
ratsastuksen taitojen omaksumiseen ei oltu kovin järjestelmällisesti
paneuduttu. Sekä hevosten että ratsastajien koulutusmenetelmistä
on vain niukkia tietoja säilynyt kirjallisissa lähteissä.
Ratsastuksen opit kulkivat yleensä suullisenä perimätietona.
Keskiajan Euroopan ratsut olivat kookkaat ja ne joutuivat sodissa
kantamaan erittäin painavia ratsastajia haarniskoineen. Ratsaille ei
näin ollen päästy omin avuin. Länsimaisessa ratsastuksessa
ratkaiseva muutos tapahtui Iberian nieminaalla, jossa espanjalaiset
(ja portugalilaiset) olivat yli 700 vuoden ajan (711-1492) elänneet
rinnan Pohjois-Afrikasta tulleiden maurien (arabien ja berberien)
kanssa. Sen lisäksi, että espanjalaiset ja portugalilaiset
käyttivät myös "itämaisia" hevosia, eräät ratsastajat
olivat 1500-luvulla omaksuneet maureilta kevyempää ja pystympää
istuntaa kuin muut eurooppalaiset siihen aikaan mm korkeamman
satulatyypin ansiosta. Tämä ratsastaminen lyhyin jalustinhihnoin,
yhdessä "itämaisten" hevosrotujen kanssa, levisi ensin
Italiaan ja sitten koko Eurooppaan. Vuonna 1532 Frederico Grisone
yhdessä Cesare Fiaschin kanssa perustivat oman ratsastuksen
akatemiansa Roomaan. Grisonen oppikirja ilmestyi 1552 ja sitä
pidetään alan perustavana teoksena Eräs toinen ratkaiseva henkilö
oli Grisonen oppilas Giovan Battista Pignatelli, joka opetti
Napolissa. Hänen oppilainaan olivat monet eurooppalaiset aatelit,
jotka levittivät hänen oppejaan. Niiden aateleiden joukossa oli mm
ranskalainen Antoine de Pluvinel (1555-1620), joka vaikutti laajasti
ja kirjoitti alan klassikon sekä saksalainen Engelhard von
Löhneysen, jonka teokset ilmestyivät 1588 lähtien. Tämän ajan
tekee erityisen kiinnostavaksi se, että se aloitti nykyaikoihin asti
jatkuneen perinteen ratsastuksen oppikirjojen käännöksistä ja
uusintapainosten julkaisemisesta säännöllisin väliajoin. Teokset
ilmestyivät hyvin lyhyellä aikaviiveellä ainakin ranskaksi,
saksaksi ja latinaksi. Englanniksi niitä alettiin kääntää hiukan
myöhemmin. Esimerkiksi William Cavendish (Newcastlen herttua)
kirjoitti suoraan ranskaksi Antwerpensissa vuonna 1658 ilmestyneen
klassikkonsa. Kouluratsastuksen mestareiden vaeltavan elämän ja
ratsastuksen oppikirjojen käännösten ansiosta klassisen
kouluratsastuksen perinne on säilynyt nykypäiviin asti.
Ratsastuksen oppikirjojen ilmestymistahti kiihtyi huomattavasti
1800-luvulla. Tämän ajan erikoispiirre on mestareiden väliset
usein hyvin kiivaat keskustelut oppikirjojensa sivuilla, jotka
kuulostavat joskus melein välien selvittelystä.
Hevosista:
Klassisen taideratsastuksen kehityksestä ei voi
käsitellä puhumatta edes alustavasti hevosista. Kuten ylempänä on
jo mainittu vanhat keskiajan eurooppalaiset hevoset edustivat
enimmäkseen raskaita kylmäverisiä rotuja, jotka poikkesivat
melkoisesti "itämaisista", arabihevosista sekä eräistä
Espanjan ja Portugalin hevosroduista (Iberian niemimaalla, varsinkin
pohjoisosissa, tavattiin myös runsaasti näitä raskaita
eurooppalaisia kylmäverisiä). Kun Napoliin alettiin 1500-luvulla
tuoda Iberian niemimaan eteläosista lämminverisiä näistä tuli
erittäin haluttuja ympäri Eurooppaa. Napolissa Pignatellin johdolla
opiskellut saksalainen Engelhard von Löhneysen kehui Iberian
niemimaan hevosia vuonna 1588 ilmestyneessä kirjassaan älykkäimmiksi
ja käyttökelpoisimmiksi yksilöiksi kuin muut eurooppalaiset
hevosrodut. Löhneysen menetelmiä voidaan pitää vielä melko
kovakouraisina (siinä hän muistuttaa Grisonea) mutta pitää
muistaa, että hän ja aikalaisensa joutuivat käyttämään
etupäässä vanhoja eurooppalaisia kylmävärisiä ratsuja. Ne,
jotka uskovat eurooppalaisten ratsastustyylien jakautuneen kahteen
päätyyppiin, "germaaniseen" (mm saksalaiseen) ja
"romaaniseen" (mm ranskalaiseen), ajoittavat tyylien
erkaantumista näihin aikoihin ja selittävät erojen johtuneen
eteläisten lämminväristen hevosten hitaammasta leviämisestä
pohjoiseen suuntaan. Näin voitaisiin selittää sitä, että
romaaninen tyyli painotti kepeyttä ja taiteellisuutta kun taas
germaaninen tyyli korosti täsmällisyyttä ja kuria. Iberialaisia
hevosia tuotiin 1500-luvulla moniin eurooppalaisiin hoveihin samalla
kun alettiin ristäyttää niitä paikallisiin rotuihin. Espanjasta
tuonti alkoi heiketä vasta 1700-luvun puolivälissä, jolloin
alettiin suosia yhä enenevässä määrin englantilaisia
puhdasverisiä. La Guérinièren kirjalla (1729) oli suuri vaikutus
Euroopan ratsastuskeskuksiin, etenkin Hannoveriin ja Wieniin.
Itävaltalainen J.B. von Sind (1709-1776) oli opiskellut Ranskassa La
Guérinièren johdolla sekä Wienissä Christoph von Regenthalin
oppilaana. La Guérinière koulutti samoilla perusmenetelmillä
korkean koulun, sota- ja metsästyshevosia. Preussilaisen ratsuväen
kenraali Friedrich Wilhelm von Seydlitz (1721-1773) kehitti La
Guérinièren oppeihin perustuvaa, sikäläistä sotaratsastukseen
soveltuvia menetelmiä. Näin hän teki selvän pesäeron yhtäältä
maneesi- (taide-) ja toisaalta kenttäratsastuksen (
Campagnereiterei ) välillä. Maneesiratsastus perustui mm
hevosen tarkkaavaisuuteen kun taas kenttäratsastus (sota- ja
metsästysratsastus) korosti hevosen nopeutta ja askeleiden varmuutta
maastossa. Von Seydlitz itse ei kirjoittanut mitään mutta hänen
aikalaisensa Ludwig Hünersdorf (1748-1813) pyrki onnistuneesti
kehittämään yhtenäistä koulu- ja kenttäratsastusmenetelmiä.
Hünersdorfin suurimpiin ansioihin kuuluvana seikkana pidetään
hänen tapaansa opettaa sota- ja kenttäratsastajia omaksumaan
klassisen kevyttä kättä kaikentyyppisissä maastotyypeissä.
Ranskassa ratsastustaito kärsi pahan iskun vuoden 1789
vallankumouksessa. Taideratsastus joutui vihatun aristokratian
symboliksi ja se piti tuhota. Hevossiittolat ja ratsastusakatemiat
lakkautettiin. Parhaat ratsumestarit joutuivat pakenemaan ulkomaille
(useimmiten Saksaan ja Alankomaihin) aristokraattien kanssa ja elivät
siellä pitkään vielä Napoleonin vallan myllerysten aikana.
1800-luvun alkupuoliskolla saksalaiset mestarit kuten Louis Seeger
(1794-1862), E.F. Seidler (1798-1865) ja Gustav Steinbrecht
(1808-1885) nousivat etualalle.
Barokki- ja klassisen ajan taideratsastuksen huipulla,
etenkin hoveissa, korkeaan kouluun tarkoitetut hevoset olivat
ymmärrettävästi arvokkainta ainesta. Hevosella täytyy olla alun
perin tietyt edellytykset jotta se soveltuisi näin vaativiin
suorituksiin. Taideratsastuksen alan eliittimaneeseissa käytetyt
hevoset jaettiin vielä hienompiin luokkiin sen mukaan mitä kullekin
hevoselle oli yksilöllisesti opetettu tekemään. Tämä tarkoittaa
sitä, että oli olemassa courbette-hevosia, capriole-hevosia,
levade-hevosia jne.
Taideratsastuksen vanhojen klassikkojen uusintapainoksia
ilmestyy jatkuvasti ainakin kolmella kielellä: ranskaksi, saksaksi
ja englanniksi. Niiden vaikutus on huomattava ja usein suorastaan
keskeinen tänä päivänä ilmestyvissä ranskan ja saksankielisissä
kouluratsastuksen oppikirjoissa. Englanninkielisissä oppaissa sen
sijaan tämä historiallinen taustaselvitys useimmiten puuttuu. Eri
koulukuntien ja yksittäismestareiden kehittämät teoriat ja
terminologiat kuvastuvat suoraan nykyratsastajille suunnatuista
oppaista. On selvää, että kaikki mitä klassisen kouluratsastuksen
vanhat mestarit opettivat ei ole otettu kritiikittömästi ja/tai
sellaisenaan vastaan tämän päivän kouluratsastukseen. Monia
asioita on jouduttu hylkäämään. Kuten kaikissa taito-, taide- ja
tiedelajeissa nykyistä kouluratsastuksen tasoa ei olisi voinut
saavuttaa ilman vanhojen mestareiden pysyvimpien ja syvimpien
opetuksen siirtymistä katkeamatta sukupolvesta toiseen.
(Teksti pohjautuu Alain Fabren ajatuksiin
aiheesta klassinen ratsastus ja elämäntapa)
Copyright
© Stud farm Ojeroso
&Luontoäidin hevoset 2013